Innovaattori

Olen liikkeellä löytääkseni uutta. En toistaakseni jähmettyneitä käytäntöjä.

Innovaatioita ja liiketoiminnan kehitystä

Olen liikkeellä tutkimusmatkailijan asenteella. Etsin uusia mahdollisuuksia liiketoiminnalle, ratkaisuja liiketoiminnan rahoitukseen ja strategisia innovaatioita.

Uusi voi löytyä nykyisen toimintahorisontin toiselta puolelta, yllättäviä asioita yhdistelemällä tai aivan läheltä, nykyisen toiminnan uudenlaisella tarkastelulla.

Ensimmäisen urani olen tehnyt Nokia Oyj:n tuotekehityksessä etsimällä ja konseptoimalla uusia ratkaisuja kuluttajatuotteisiin ja kehittämällä käyttäjäkeskeisen suunnittelun menetelmiä. Toinen urani on käynnissä innovaatioyhtiö Ideascoutissa, teollisen 3D-tulostuksen 3DStepissä ja kevytkulkuneuvoja kehittävässä Scouter Mobilityssä.

Hyödynnän yli 20 vuoden kokemustani toimialasta riippumatta innovaatioiden tuottamiseksi ja uusien liiketoimintojen kehittämiseksi. Minulle mielenkiintoisia aiheita ovat ovat mm. muutos ja innovaatiokyvyn kehitys, yhteissuunnittelu, digitaaliset alustat, ekosysteemit ja teollinen 3D-tulostus.

Syksyllä 2024 julkaisin Rahaa! -rahoitusoppaan. Se on moderni sudenpentujen käsikirja varhaisesssa vaiheessa olevan yrittäjyyden tai yritystoiminnan rahoitukseen. Kirjan lähes 400 sivua sisältää arvokkaita toimintaohjeita, rahoituslähteitä ja vinkkejä alussa olevan yritystoiminnan rahoittamiseen ja erilaisissa tilanteissa toimimiseen. Voit kutsua minut puhumaan aiheesta tai järjestämään työpajan rahoituksen suunnittelemiseksi. Ota yhteys: pekka@ideascout.fi

Rahaa! – Rahoitusopas suomalaisille yrittäjille, pienille yrityksille, startupeille ja keksijöille


Ajatuksia ja puheenvuoroja

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close